Tie - Valokuvanäyttely pian valmistuvasta ykköstiestä ja sen rakentajista.

Tie

Valokuvanäyttely Ykköstiestä ja sen rakentajista.

Tie on suurelle osalle ihmisistä itsestään selvä osa arkipäivää, mutta sanaan tie on liitetty lisäksi myös mitä erilaisimpia ajatuksia ja syvempiä totuuksia tulkitsevia vertauksia. Tie ja koko inhimillinen kulttuuri kuuluvatkin siinä määrin yhteen, että on mahdoton ajatuskin, että voisimme elää ilman teitä.

Tienrakennuksen historia heijastaa koko ihmiskunnan kulttuurikehitystä, ja teiden rakentaminen on aina ollut yksi ihmiskunnan vaativimmista hankkeista, mutta harva meistä kuitenkaan edes osaa ajatella millainen vaivannäkö on jouduttu näkemään, ennenkuin autot kiitävät kuumalla asfaltilla. Pian valmistuvan Suomen mittavimman tiehankkeen, uuden ykköstien, monivuotinen rakentaminen ja sen tekijöiden tarina jää helposti unohduksiin. Sen tämä näyttely haluaa kertoa valokuvin.

Näyttely on kunnianosoitus miehiselle voimalle ja tienrakennuksen ammattilaisille, jotka säässä kuin säässä puskevat itsensä sananmukaisesti "läpi harmaan kiven".

Näyttely on avattu Kasvihuoneilmiössä 26.7.2008, ja sen on tarkoitus olla esillä siellä ainakin uuden tien avaamiseen asti.

Näyttelystä on myös nettiversio, mutta sen kuvat ovat pienennöksiä alkuperäisistä kuvista, joista suurimpien koko Kasvihuoneilmiön näyttelyssä on 80 cm * 45 cm.

Valokuvat, graafinen suunnittelu ja näyttelyn toteutus: Pictrex.