
Lauantaina 9.4. klo 13-16 Kasvihuoneilmiöllä kuullaan elävää musiikkia Nummi-Pusulasta. Hanna Ekola laulaa Virpi Lahden säestyksellä. Hän esittelee uutta Aurinkotie-levyään. Esiintymässä ovat myös Trio Mobil -orkesteri ja trubaduuri Aarni Varjonen.
Hanna Ekola on pusulalainen laulaja, joka tunnetaan veljensä Martti Heikkilän säveltämästä, vuonna 1990 julkaistusta hitistä Villihevosia sekä persoonallisesta äänenkäytöstään. Ekola on esittänyt sekä kevyttä että hengellistä musiikkia ja hänet on palkittu vuonna 1991 Emma-patsaalla vuoden naissolistitulokkaana.
Trio Mobil -orkesteri on sooloiluterapiasta eläväksi trioksi jakautunut semi-akustinen yhtye Nummi-Pusulasta, johon kuuluvat Elias Nurmi (laulu / akustinen kitara), Turo Harttola (kitara) ja Eero Untamala (kontrabasso).
Aarni Varjonen on lauluntekijä ja runoiliija Nummelta.