
Kasvihuoneilmiössä su 6.2.2011 klo 11 alkaen. Mukana työministeri Anni Sinnemäki, Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kristian von Essen sekä tiedetoimittaja, ilmastoasiantuntija Pasi Toiviainen.
----------
[Vihreiden lehdistötiedote, vapaa julkaistavaksi 1.2.2011]
Ministeri Sinnemäki vierailee Nummi-Pusulassa
Työministeri, Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki osallistuu sunnuntaina 6. helmikuuta kello 11 alkavaan kaikille avoimeen keskustelutilaisuuteen Nummi-Pusulan Kasvihuoneilmiössä. Suomi on työkeskeinen maa, ja työ on suomalaisille tärkeimpiä onnellisuuden lähteitä. Nyt on hyvä tilaisuus keskustella suoraan työministerin kanssa.
- Haluamme, että jokaisella on mahdollisuus työllistyä. Myös sellaiset ihmiset on otettava mukaan, jotka nykyjärjestelmä sulkee kokonaan ulkopuolelle. Esimerkiksi masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen on päästävä takaisin töihin, kun hän on siihen valmis, Sinnemäki toteaa.
Tilaisuuden järjestää Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kristian von Essen, joka on luvannut juosta Uudenmaan läpi ennen eduskuntavaaleja. Kristian kantaa erityistä huolta joukkoliikenteestä sekä kevyen liikenteen väylistä. Hän haluaa juoksullaan kiinnittää huomiota arkiliikunnan merkitykseen sekä puolustaa jokaisen oikeutta turvalliseen ja ekologiseen liikkumiseen.
- Viime kerralla juoksin Karjalohjalta Sammatin kautta Kasvihuoneilmiöön. Nyt on tarkoitus jatkaa juoksua keskustelutilaisuuden jälkeen Nummen ja Saukkolan kautta Pusulaan, sanoo von Essen, ja toivottaa halukkaat mukaan lenkille.
Tilaisuuteen osallistuu myös tiedetoimittaja, ilmastoasiantuntija Pasi Toiviainen, joten Kasvihuoneilmiössä keskustellaan varmasti myös kasvihuoneilmiöstä. Toiviainen on kirjoittanut kirjan Ilmastonmuutos. Nyt.
Työministeri Anni Sinnemäki on vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana Helsingissä, Kristian von Essen ja Pasi Toiviainen Uudellamaalla.
Lisätietoja antavat: Kristian von Essen, 050-5092543
kristian.essen@vihreat.fi
Harri Haanpää, 050-3301501
harri.haanpaa@iki.fi